Kuumaa kyytiä Lahden Historic EM-rallissa 11.-12.8

Alkukauden ongelmien jälkeen päätimme lähteä yrittämään kauden päätapahtumaan Lahden EM-osakilpailuun. Kisaa edeltänyt testinä ajateltu Perniön Teijo-Talot ralli päättyi keskeytyksen jo ensimmäisellä EK:lla joten siitä ei paljon kannata mainita. Torstaina ja perjantaina tehty nuotitussessio antoi pientä vinkkiä millaista säätä olisi tulossa. Koko viikonlopun oli todella kuuma. Kisakeskuksen montussa oli 30 astetta lämmintä ja muutenkin todella kesäinen tunnelma.Tekniset ongelmat alkoivat katsastukseen mennessä jolloin havaittiin että virranjakajan pyörijä alkaa hajoamaan. Onneksi paikalla oli Imp mies Järvinen ja hänen vinkistään käytiin hakemassa vulkanoituvaa teippiä virranjakajan tueksi. Katsastus läpäistiin tietysti moitteetta ja lauantai aamulla lähdettiin kohti Sysmää. Heti ensimmäisellä siirtymällä kävi selväksi että sähköissä oli jotain ongelmaa. Onneksi huoltotiimi oli saanut haettua Järviseltä Lammilta lisää varaosia. Virranjakaja ja johtoja vaihdettiin ennen ensimmäistä EK:ta.Koska sää oli todella kuuma oli meillä suuria ongelmia moottorin lämpöjen kanssa. Kaasuttimien alla oleva pakosarja kuumensi bensan niin kuumaksi aina ennen viivalle pääsyä ettei ensimmäisestä kilometristä tahtonut tulla oikein mitään. Kone kävi liian rikkaalla. Kahlasimme kuitenkin kolma ensimäistä EK:ta ja huomasimme tauolla johtavamme kuitenkin luokkaa. Tauolla saimme vielä Erkintalon Mini-porukalta uuden puolan ja varmuuden vuoksi vaihdettiin sekin. Ajokin alkoi hiukan maistua kun nuotti osui hyvin ja kasvatimme luokkajohdon noin 30 sekunttiin. Kabiinissa ollut lämpömittari huiteli pätkien jälkeen noin 55 asteessa.

Ek 6 lähdössä sitten paukahti. Vasen vetonivel repesi siihen paikkaan ja matka loppui siihen. Päätimme että huoltotiimi lähtee jälleen Lammille päin ja Kartturi pääsee EK-turvapäällikön kanssa kisakeskukseen paperitöihin. Saimme superralli -säännön perusteella luvan lähteä uudestaan kisaan seuraavana aamuna kunhan auto on kunnossa ja parc fermessä klo 7:00 mennessä. Tappiota muihin nähden tuli tietenkin minuuttitolkulla.

Toisesta kaasarista oli osia irronnut ja vetonivel piti myös vaihtaa ihan ryömimistekniikkaa käyttäen. Auto saatiin kuntoon ja ajoimme sen Lahteen jo ennen puoltayötä. Ehti vielä nukkumaankin.

Sunnuntaiaamulla auto tuntui toimivan melko kivasti ja ajoimmekin ihan mukavasti ensimmäisen EK:n. Tosin heti 1. EK:n jälkeen lämmöt olivat niin korkealla ja jäähdytin porisi siihen malliin että ei hyvältä näyttänyt. Kaiken kruunasi se että ilmanputsari oli hypännyt pois paikaltaan ja kone varmasti haukkasi kuution kiviä sisäänsä. Huollossa tallipäällikkö kuunteli koneen kolinaa ja arveli että eipä tuolla kannata ehkä lähteä enään.

Lähdettiin kuitenkin etenemään maltillisesti ja päästiin sunnuntain pätkät läpi asti. Lopussa moottori juopotteli litran öljyä jokaisella pätkällä. Lopputuloksena oli se että ajamastamme 11 erikoiskokeesta ajoimme yhdeksälle luokkapohjat ja päästin lopulta maaliinkin. Oli raskas keikka ja kisan jälkeen pääseekin tutkimaan mitä moottorille on tapahtunut. Kiitokset paljon meitä auttaneille, varsinkin Järviselle ja Erkintalolle.

Seuraava kisa on Vilppula Ralli 15.9 siellä hyökätään taas uudelleen.